torstai 3. kesäkuuta 2010

Popcornia ja sirkushuveja

Koska Salme bloggasi Turun sirkuskoulutuksen puolesta, niin äidynpä nyt kertomaan että viime perjantaina minä ja poikani olimme sirkuksessa ihan kotikonnuillamme, Halisten koulun kentällä. Sinne oli telttansa pystyttänyt Sirkus Florentino, joka on kiertänyt ahkerasti Turkua ja esiintyy netissä olevan ohjelmatiedon mukaan vielä tänään, Vasaramäen kentällä klo 18.

Tunnustan suoraan etten ole varsinaisesti sirkusviihteen fani ja edellinen visiitti sirkustelttaan ajoittuu kaukaiseen lapsuuteen. Mutta annas olla, Florentinon halvemmille istumapaikoille (jota virkaa ajoi lankku; lippuunsa enemmän törsänneet pääsivät muovituoleille) asetuttuamme ja popcornit mussutettuamme ohjelma vei pian mukanaan. Estradi oli pienenlainen, mutta hyvin sille vain mahtuivat akrobaatit, tasapainotaiteilijat, jonglöörit ja pelle Sasha numeronsa esittämään. Eläinnumeroiden esittäjinä olivat kyyhkyset, villakoira ja hevonen. Eli hauskaa oli ja lapset tietysti innoissaan, muutamat pääsivät mukaan esityksiinkin.

Ahkeraa on Florentinon väki, joka päivä toisensa jälkeen pystyttää telttansa ja esiintyy, Turussakin kymmenessä päivässä yhtä monessa eri paikassa! Todella on tarkoitus viedä esitys niin lähelle asiakkaita kuin mahdollista. Liekö siellä kuitenkaan Turussa sirkuskoulutuksen saaneita. Juontajaa lukuun ottamatta koko henkilökunta vaikutti olevan Itä-Euroopasta, tirehtöörin itsensä kerrottiin olevan alunperin Bulgarian valtionsirkuksen väkeä ja pelle Sasha oli valmistunut Moskovan kuulusta sirkuskoulusta.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...