torstai 2. joulukuuta 2010

Colosseum, osa I

Colosseum on Rooman keskustan massiivisin antiikin ajan jäänne, siitäkin huolimatta että suuri osa sen alkuperäisestä rakennusmassasta on kadonnut. Parhaiten on säilynyt pohjoispuoli, osin siksi että se oli osa paavien juhlakulkueiden "lavastetta". Pystyssä olevaa ulkopintaa tuettiin 1800-luvulla kuvassa näkyvin rakentein.


Eteläseinä onkin sitten karumpaa nähtävää. Se romahti vuoden 1349 maanjäristyksessä ja lisäksi Colosseumia käytettiin vuosisadat kiviaineksen hankintaan kuin jotain kaivosta ikään. Seinän lukuisat reiät jäivät, kun ryöstelijät keräsivät pronssivahvikkeet parempaan talteen. Sisäänkäynti rakennelmaan on vasemmalla näkyvien holvikaarten alta, ts. länsipäästä, Forum Romanumin puolelta.



Varsin karu on sisälläkin avautuva näkymä, tässä länsipäädystä itään päin. Osa areenan puista pintaa on entisöity antamaan hieman käsitystä siitä, miltä täällä aikoinaan näytti. Areenan pinta oli peitetty esitysten aikana hiekalla.


Näkymä pohjoisseinälle päin. Colosseumiin pääsee nykyisellään tutustumaan vain kahdessa eri tasossa.


Näkymä itäpäädystä areenalle päin. Areenan alla sijaitsivat tilat (hypogeum), joissa gladiaattorit ja eläimet odottivat vuoroaan. Eläimet vinssattiin esiin areenan pinnassa olevien luukkujen kautta.


Näkymä itäpäädystä katsomoon päin. Katsomon penkkiriveistä ei ole jäljellä yhtikäs mitään. Kuvan alaosassa näkyvä risti pystytettiin Mussolinin aikana osana tämän paaviin suunnattua liennytyspolitiikkaa. Italian valtion ja Vatikaanin suhteita säätelevät Lateraanisopimukset solmittiin v. 1929.


Lähikuva rakenteista. Colosseum nykyisellään on 1700- ja 1800-luvuilla suoritettujen entisöintien tulosta.


Pronssisten tukirakenteiden hävittyä on ollut tarpeen rakentaa rautaisia.


Colosseumissa on myös näyttelytilojoa, joissa kesällä 2010 oli esillä kopioita gladiaattoreiden ja legioonalaisten puvuista ja haarniskoista. Näyttäviä vitriinejä oli muistini mukaan toistakymmentä, tässä pari ensimmäistä.



Lopuksi ihan käytännön neuvo. Sama pääsylippu käy Forum Romanumiin, Palatinukselle ja Colosseumiin. Kannattaa mennä heti aamusta Via dei Fori Imperialin varrella olevalle Forum Romanumin sisäänkäynnille ja ostaa lippu sieltä, edes heinäkuussa siellä ei ollut jonoa. Forum Romanumin ja Palatinuksen koluttuaan (nehän ovat samassa yhteydessä) voi iltapäivällä jatkaa Colosseumille ja päästä (siinä vaiheessa jo melko mahtavan) jonon ohi noin vain.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...