maanantai 24. tammikuuta 2011

Ahlberg-pistooli


Turun museokeskuksen asekokoelmassa korjaantui pitkään vallinnut puute, kun sen täydennykseksi hankittiin ns. Ahlberg-pistooli. Turkulaisen metallialan yrityksen Ab H. Ahlberg & Co Oy:n johtaja Hugo Ahlberg tarjosi elokuussa 1918 puolustusvoimien taisteluvälineosastolle valmistamaansa kopiota FN Browning M1910 -pistoolista, kaliiperi 7.65 mm.

Kaupat tehtiin 1000 kpl erästä, mutta valitettavasti turkulaistehtaan tuotteiden laatu ei vastannut armeijan odotuksia. Hylkäämisprosentti oli korkea ja aikomus nostaa tilausmäärä 3000:een jäi sikseen. Mitoiltaan pistooli erosi esikuvastaan 15 mm lyhyemmän piipun sekä luistin osalta. Työn jälki oli myös melko amatöörimäistä ja aseissa oli yksilökohtaisia eroja. Sarjanumeroita tunnetaan päälle 1250:n, joten museon ase A89 edustaa tuotannon alkupäätä.

Tuotanto päättyi ilmeisesti jo 1919 eli lyhyeksi jäi tämä vaihe turkulaisessa aseteollisuudessa. Ahlbergin konepaja ja valimo toimivat Amiraalistonkatu 8:ssa, jossa nyt sijaitsevat (jo käytöstä poistetut) Turun kaupungin liikennelaitoksen linja-autohallit. Pistooli on siten palannut kotikulmilleen arvokkaana osana turkulaista teollista perintöä.

This self-loading pistol is a copy of FN Model 1910, made in Turku, Finland, by a firm of engineer Hugo Ahlberg. It is known after him as Ahlberg pistol. Approximately 1300 pistols were made in 1918-1919, most of which went to the Finnish Army. Quality of the pistols left much to be desired.

Lähteinä Markku Palokankaan artikkelit Ase-lehdessä 6/1987 ja kirjassa Sotilaskäsiaseet Suomessa 1918-1988, osa 2, s. 193-197.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...