torstai 27. tammikuuta 2011

Desenzano, osa I

Desenzano del Garda on Gardajärven suurin taajama ja senkin asukasluku jää alle 30000:n. Tuloiltanamme alkoivat pilvet kerääntyä Alppien ylle ja seuraavana yönä riehui niin hurja ukkosmyrsky ettei olisi luullut paikkakunnasta jäävän kiveä kiven päälle.


Mutta mitä vielä, seuraava aamu valkeni aurinkoisena ja vain parvekkeen kaiteella ollut tuhkakuppi oli kadonnut myrskyn viemänä. Hotellin uima-altaan pohjalla kuljeskeli siivousrobotti myrsky-yön tuomia roskia keräillen.


Desenzanon rantakadut on suojattu massivisin aallonmurtajin, ja aihetta onkin, sillä aamun pohjoistuuli ryskää melko lailla. (Kuten Rivan kohdalla mainittiin, kääntyy tuuli iltapäivällä puhaltamaan etelästä. Kaiketi Pojoen laakson päivän mittaan lämmennyt ilma pyrkii ylös Gardan laaksoa.)


Gardajärven alue on tavattoman suosittu italialaisten itsensäkin parissa. Sataman suojissa riitti huviveneitä.


Sisäsatama on jo keskiaikaista perua. Sen rannalla on venetsialaisten rakennuttama tavaramakasiini, Granarolo, joka tunnetaan arkkitehtinsa mukaan myös nimellä Palazzo Todeschini. Kauppareitti kulki täältä järven yli Rivaan ja sieltä edelleen Alppien yli.


Kuvassa vasemmalla näkyvä veistos tässä lähempää ja toiselta puolen. Pyhä Angela Mericihän se siinä, Desenzanon tyttöjä ja Ursuliinien sisarkunnan perustaja. Santo Calegarin veistämä patsas pystytettiin 1700-luvun jälkipuoliskolla. Ranskan vallankumousarmeijan vallattua alueen veistos kaadettiin paikallisten jakobiinien toimesta 1797 ja paikalle pystytettiin "vapauden puu", Ranskan trikolorin värein maalattu tanko, jonka päässä oli fryygialaismyssy. Itävaltalaisten tultua patsas pystytettiin uudeleen.


Satamamakasiini takana oli myös venetsialaisen virkamiehen, provveditoren, talo. Arkkitehtina oli edellä mainittu brescialainen Giulio Todeschini. Päästäkseen Salón kaupungin alaisuudesta desenzanolaiset alkoivat väen vängällä rakentaa provveditorelle virkataloa 1500-luvulla, mutta Venetsian senaatti torjui hankkeen ja rakennus jäi kesken: sen piti alunperin olla kolmen holvikaaren levyinen.


Desenzanossa on myös keskiaikainen linna, tai pikemminkin raunio. Pääsymaksu sinne oli 2 €, eikä mukana kuin 20 € seteli, mikä käytännöllisesti katsoen tuhosi lippuja myyneen tytön käteiskassan. Linna rakennettiin 900-luvulla suojaksi unkarilaisten ryöstöretkiä vastaan aiemman roomalaisen castrumin paikalle.




Kukkulalla linna oli, kuten kuuluukin, ja sieltä aukenivat komeat näköalat kesäiselle järvelle ja sitä ympäröiville vuorille.

.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...