tiistai 25. tammikuuta 2011

Glorian antiikki 96 (1/2011)

Vuoden ensimmäisestä Glorian antiikista ei mitään kauhean mielenkiintoista löytynyt. Teemana on ruotsalainen design ja selvitelläänpä lehdessä janssoninkiusauksenkin alkuperää.

Ulla Möllersvärdin kotitaloon Porvooseen oli tehty visiitti. Ulla oli luonnollisesti yksi vuoden 2009 kesänäyttelymme Aleksanteri I -hurmuri ja hallitsija keskeisistä henkilöistä, muutama hänelle kuulunut esinekin oli silloin Turun linnassa esillä.

Lehdessä oli juttu myös arkkitehti Aarne Ervistä ja hänen suunnittelemastaan Pyhäkosken voimalaitoksen vierasmajasta. Erviin tutustuessani kävi ilmi, että hänellä on ollut osansa molempien kotikaupunkieni arkkitehtuurissa. Kemiin hän piirsi kaupungintalon laajennusosan 1960-luvulla, Turkuun taas yliopistonmäen päärakennukset 1950-luvulla. Tapiolan keskusta on toki hänen tunnetuin työnsä, ja onhan sielläkin tullut muutaman kerran käytyä.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...