lauantai 8. tammikuuta 2011

Kalukukkaro ojossa


Pitkäaikainen toiveeni toteutui tänään. Sain vihdoinkin esiintyä puvussa, johon kuuluu renessanssiajan miestenpuvun galantein osa - kalukukkaro! Koska en ole mikään pukuhistorioitsija, ostan Wikipedian selityksen: Miesten housut koostuivat alunperin kahdesta erillisestä lahkeesta. Kun takinlieve muodin vaatimuksesta nousi liian ylös, oli lahkeiden välistä paljastuvat ruumiinosat peitettävä jollain. Kopioitiinpa tämä uloke myös ajan haarniskoihin. Säädyllisyyden taannut vaatekappale muuttui liioiteltuna säädyttömäksi ja katosi aikanaan. Renessanssiajan muotokuvissa niitä kuitenkin usein näkee.

Pukuni on yksi Turun linnan käyttöön tehdyistä Vaasojen ajan pukurekonstruktioista, Juhana-herttuan puvuksi sanottu. Tarkemmin en sen alkuperää tunne, mutta ehkäpä Nina tai Salme ehättävät kertomaan. Vielä huomenna sunnuntaina on tilaisuus esiintyä siinä, Turun linnan ritaripäivät jatkuvat silloin klo 10-17.

1 kommentti:

Nina kirjoitti...

Niin, meillä linnassa on kadehdittava (!) kokoelma 1400-1600-lukujen pukujen uudennoksia. Kustaa Vaasa, Juhana, Eerik XIV, Katariina J., Kaarina M., Pietari Brahe, Kristiina K.Stenbock ym.ym. Ne on tehty yhteistyössä eri käsityöalojen oppilaitosten kanssa, yleensä opiskelijan lopputyönä.Yhteistyö on hedelmällistä tässäkin asiassa, me saamme puvun materiaalin hinnalla ja opiskelija saa kokemusta historiallisen puvun valmistamisessa. Kyseinen puku valmistettiin muistaakseni Mynämäellä Lounais-Suomen käsi- ja taideteoll.oppilaitoksessa. Mallina Ikäheimon Make, mutta hyvin näytti istuvan myös asetutkijan vartaloon! Huomenna siis kaikki sankoin joukoin katsomaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...