perjantai 11. helmikuuta 2011

Wilhelm Carpelanin sinettileimasin

Tänään tuli tieto suomenruotsalaisen kirjailijan Bo Carpelanin kuolemasta. Turun museokeskuksen (tuolloisen Turun maakuntamuseon) kesänäyttely vuonna 2007 kertoi kirjailijan suvun vaiheista: Aatelisto yhteiskunnassa - Carpelan-suvun 600 vuotta. Näyttely rakentui fiktiivisen sukukokouksen ympärille, jota isännöi yksi suvun kuuluisimmista hahmoista, 1700-88 elänyt kenraali Wilhelm Carpelan. Wilhelm hankki kannuksensa Frisches Haffin (tunnetaan myös nimellä Stettiner Haff) meritaistelussa 10. syyskuuta 1759. Ruotsin laivaston voitto Preussin laivastosta oli Ruotsin harvoja menestyksiä ns. Pommerin sodassa 1757-62 (osa seitsenvuotista sotaa 1756-63). Wilhelm sai ansioistaan vapaaherran arvon ja otti tunnuslauseekseen "Tala litet, giöra mera" - "Puhu vähän, tee enemmän".

Kaikki Carpelanien suvulle kuuluneet museon esineet jäljitettiin tuolloin, mutta mitään Wilhelmille kuulunutta ei kuitenkaan ollut. Häneen liittyviä esineitä saatiin lainaksi suvulta ja Suomen ritarihuoneelta. Seuraavan vuoden lopulla kävin sattumalta läpi sinettileimasinten manuaalista erikoiskortistoa, jolloin yksi korteista herätti huomiotani: sinetti 9140, Horn-suvun vaakuna ("Tala litet giöra mera") ja vieressä punaisella sinettilakalla painettu jälki, jossa toden totta oli sarvi (horn) - mutta myös Pohjantähti säteineen!


Sinettileimasimen kerrottiin löytyneen maasta Mynämäen pitäjästä. Yhteydenotto Tukholmassa asuvaan Greger Carpelaniin (sukututkija Tor Carpelanin poika) ja hänelle lähetetty kuva vahvistivat asian - meillä oli kuin olikin Wilhelm Carpelanille kuulunut esine, vieläpä hänen henkilökohtainen sinettileimasimensa! Tässä leimasinkuvio vielä käännettynä postiiviseksi.

Miten näin pääsi käymään? Erikoiskortisto oli viety tietokantaan, mutta sinettileimasimia kuvioineen ei koskaan oltu kuvattu, vaan haku oli tehty pelkästään niiden aiempaan attribuointiin luottaen. Lopuksi vielä kuva leimasimen takaosasta.


Kuvissa erottuvat sinettivahan jäänteet eivät liene 1700-luvulta, vaan syntyneet kun leimasimella on tehty sinettikuvio erikoiskortin pintaan.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...