perjantai 4. maaliskuuta 2011

Rhodoksen kaponieeri

Vihdoinkin on tilaisuus esitellä nimikkorakennelmani kaponieeri! Sellainen löytyy nimittäin Rhodoksen kaupunginmuurin luoteiskulmasta. Tässä näkymä d'Amboisen portin sillalta.


Rhodoksen vallihaudassa ei koskaan ollut vettä, se oli kuiva. Tässä näkymä pohjan tasolta.



Kaponieeri rakennettiin suurmestari Fabrizio del Carretton aikana ja siinä oli neljä ampuma-aukkoa molempiin suuntiin. Tässä näkymä toiselta sivulta.


Tässä rakennelma jonka kautta kaponieeri liittyi päävarustukseen. Kaponieeri valmistui vuonna 1514 ja vuoden 1522 piirityksen aikana se kuului Johanniittojen ranskankielisen "kansakunnan" vastuualueelle.


Lähikuva ampuma-aukosta ja sisäänkäynistä. Jostain syystä ei tehnyt mieli ryömiä sisään...


Rhodoksen linnoitteita on käsitelty jo täällä ja täällä. En niitä kirjoittaessani arvannut, että kohtalo heittäisi minut Rhodokselle näin pian. Noudatin joka tapauksessa omaa neuvoani ja otin Ospreyn aihetta käsittelevän kirjasen mukaani. Muun perheen retkeillessä Lindoksen suunnassa käytin päiväni vaeltelemalla tässä Johanniittojen toiseksi kuuluisimmassa linnoituksessa. Aiheesta enemmän myöhemmin.

Ja niin: tiedän kyllä että nykyään kai kuuluisi kirjoittaa Rodos, mutta minkäs vanhanaikaisuudelleen tekee. :-)

1 kommentti:

nina kirjoitti...

Tuosta ampuma-aukosta juolahti mieleen muutama vähän lähempänä oleva. Nimittäin Kakolan länsisellin ympärysmuurin ampuma-aukot (nyt umpeenmuuratut).Ne onkin muurattu kapinoiden varalta toisin päin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...