maanantai 2. huhtikuuta 2012

Panssaritaisteluja tulitikkukranaatein


Turussa järjestettiin viikonloppuna taide- ja antiikkimessut, joiden osana oli myös lelumyyntitapahtuma. Sieltä mukaan tarttui kuvassa näkyvä Dinky Toys -yhtiön valmistama brittiläisen Chieftain-panssarivaunun pienoismalli. Skaalasta ei tarkkaa käsitystä, mutta verratkaa kuvan tikkuaskiin.

Tikut ovat mukana myös siksi, että ne toimivat vaunun ammuksina! Tykki viritetään takaosassa näkyvällä vivulla ja tikku ladataan tykinputken suusta. Tässä viritinlaite ylhäältä päin.


Varsinainen hienous on komentajan luukku, jota pyörittämällä tykinpiippu nousee ja laskee!

H.G Wellsin innoittamana piti tietysti kokeilla, miten laite soveltuu miniatyyrisodankäyntiin. Tykinruoaksi joutui joukko 5 cm muovisotilaita. Tykin kantama on parhaimmillaan pitkälti toista metriä, ja vaikka sillä saa yhden muoviukon kerrallaan nurin, niin kokonaisten vihollisrivistöjen kaatamiseen ei tulitikun massa oikein riitä. Englanniksi kai sanottaisiin että siitä puuttuu kunnon punch. Ehkäpä teurastuksen kohteeksi pitäisi ottaa 1:72 skaalan sotilaita.

Wells unelmoi aikoinaan miten hänen keksimänsä leikkisota korvaisi oikean, mutta niinhän ei valitettavasti käynyt. Edeltäjänsä Centurionin ja seuraajansa Challengerin tavoin Chieftain oli brittiarmeijan ensilinjan taisteluvaunu sodassa, jota ei koskaan käyty, NATOn ja Neuvostoliton massiivisessa yhteenotossa Keski-Euroopan maaperällä. Sen sijaan sitä myytiin useita satoja kappaleita shaahin Iranille ja vaunun merkittävin sota olikin Irakin-Iranin sota 1980-88.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...