keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Jenkit hiihtävät sotaan

Suomalaisten hiihtojoukkojen menestys talvisodassa, ja toisaalta saksalaisten vuoristojoukkojen käyttö Norjassa, antoivat Yhdysvaltain sotilasjohdolle aiheen miettiä, josko heilläkin olisi tarvetta vuoristojoukoille, ts. osastoille, jotka tavalla tai toisella kykenisivät etenemään lumessa ja taistelemaan pakkasessa.

Tuloksena oli lopulta 10. vuoristodivisioona, jonka vaiheet Gordon L. Rottman lyhyesti kartoittaa Men-at-Arms-sarjan kirjasessa US 10th Mountain Division in World War II. Amerikkalaisten hiihtojoukkojen muodostamisessa saatiin apua Kansalliselta hiihtoliitolta, ja värväyspohjaksi ajateltiin tuolloista kahta miljoonaa amerikkalaista hiihdonharrastajaa. Pointtina oli se, että hiihtäjistä olisi helpompaa tehdä sotilaita kuin sotilaista hiihtäjiä.

Perustettu 87. rykmentti sai harjoitusalueekseen Coloradon länsiosien vuoriston. Sotaan se meni kesällä 1943, jolloin amerikkalaiset nousivat maihin Aleuttien saariketjun Attu-nimisellä saarella, vain havaitakseen japanilaisten jo evakuoineen sen. Samana vuonna  perustettiin 10. kevyt divisioona. 1944 nimi muutui 10. vuoristodivisioonaksi, ja 87. rykmentti tuli osaksi sitä, saaden seurakseen 85. ja 86. rykmentit. Tykistönä divisionalla oli vain kolme patteristoa vuoristohaupitseja, ja kuljetusvälineinä muuleja ja Weasel-telavaunuja.

Sotaan divisoona pääsi lopulta vasta vuoden 1945 tammikuussa, Italian Apenniineille, jossa vuosia harjoiteltua hiihtotaitoa oli tilaisuus käyttää vain muutama viikko. Sitten tulikin kevät ja eteneminen halki Pojoen laakson Alppien jurten Gardajärvelle. Sitä pitkin seilasivat joukot DUKW-ajokeissaan pohjoispään Torboleen ja Rivaan. Taistelutappioita ehti neljässä kuukaudessa kertyä pelkästään kaatuneina lähemmäs tuhat. Lumesta eivät yksikön veteraanit saaneet tarpeekseen, sillä heistä pari tuhatta jatkoi sodan jälkeen hiihtämiseen liittyvissä ammateista ja heidän toimestaan perustettiin kaikkiaan 60 hiihtokeskusta.

Mitään parasta Rottmania tämä ei ole. Mies on tosin kirjoittanut jonkin verran toisesta maailmansodasta, mutta on omimmillaan Vietnamin sodassa, jossa itsekin palveli. Värisivut on piirtänyt Peter Dennis, ja niillä on esitelty mm. kahdet eri lumikengät, pitemmät marssitarkoituksiin ja lyhyemmät ja pyöreämmät majoitusalueella tallusteluun.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...