tiistai 5. helmikuuta 2013

Tunisiaan tutustumassa

Tunisian vesille saavuttiin vasta puolilta päivin. Sen merkiksi Kristina Katarinan salossa liehui maan lippu.


Zembran ja Zembrettan saaret ohitettiin länsipuolelta. Tässä ne jäävät jo taakse, suurempi Zembra vasemmalla. Saaret ovat Tunisian armeijan hallinnassa.


Tunisin lahteen tullessa vasemmalle jäi Cap Bonin niemimaa. Tänne Tunisian koilliskolkkaan oli päättynyt Pohjois-Afrikan sotaretki toukokuussa 1943. Kristina Katarina rantautui Tunisin ulkosatamaan La Gouletteen. Risteilyvieraat toivotettiin tervetulleiksi orkesterin voimin.


Goulettesta kurvattiin rivakasti retkelle. Satamakaupungin omia nähtävyyksiä olivat vanha linnoitus...


...ja 1700-luvulta oleva arsenaalin portti, jonka rakennuttajaksi opaskirjanen kertoi Hammuda ibn Alin.


Jokin urakka käynnissä.


Pääkohde oli Karthago, mutta se vaatii oman fiilistelynsä, joten jatketaan suoraan taiteilijakaupunkina tunnettuun Sidi Bou Saidiin, jonka sinivalkoinen värimaailma on paroni Rodolphe d'Erlangerin 1920-luvulla luoma.






Ostimme jäätelöt jäätelökioskista, jota hoitamassa oli nuoria tyttöjä. Meillä jäätelönmyynti on niin tyypillisesti tyttöjen työtä, että vasta hetken viiveellä ymmärsin sitä ihmetellä. Egyptissä ei naisia palveluammateissa näkynyt kuin Kairossa, vaan miehet hoitivat kaikki mahdolliset hommat.

Oppaille tuli hieman nolo moka, kun he kertoivat arabikevään aloittaneen polttoitsemurhan tapahtuneen täällä. Tosiasiassa Mohamed Bouazizi sytytti itsensä tuleen etelämpänä sijaitsevassa ja Pohjois-Afrikan sodan taisteluista tutussa Sidi Bouzidissa. Noh, toki nimet ovat samankaltaisia.

Lopuksi käytiin vielä Tunisin suuressa basaarissa eli soukissa. Sinne mentiin Jussef dein moskeijan ja sen turkkilaismallisen 8-kulmaisen minareetin ohi.



Souk oli kokonaan katettu, mutta sadevesi juoksi iloisesti kujien keskellä olevaa kourua myöten.







Illan hämärtyessä ja sateen pisaroidessa palailtiin busseille, laivaan ja kohti Eurooppaa.





Alimmassa kuvassa Place de la Kasbah ja itsenäistymisen muistomerkki. Laivalle ajaessa jo suorastaan ukkosti. Niin siinä vain kävi, että koko matkan kylmin ja sateisin päivä koettiin Afrikassa! Jos saapumisemme Tunisiaan oli tapahtunut rummunräminällä, ei poistuminen ollut niinkään helppoa. Sataman henkilökunnan virka-aika oli päättynyt ja meni hetki ennen kuin löydettiin joku avaamaan portti että pääsimme laivalle. Tullessa huolella tarkastettuja passeja ei enää kukaan kaivannut.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Race for Tunis –peliä pelanneet muistavat hyvin, kuinka sateista ja mutaista Tunisiassa voi olla. Toukokuussa tosiaan tulee 70 vuotta kuluneeksi noista tapahtumista, joten ”hieman” toisesta yhteydestä tuttua laulua lainaten...

Lyömään joukot vainolaisten, meren rantaan marssi vie. Lyömään joukot vainolaisten, meren rantaan marssi vie.

Voisin työntää Karin taas mereen ja uittaa saappaitani Cap Bonin niemimaan rannalla.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...