keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Vanhalinnan häänäyttely


Liedon Vanhalinnan museossa avautui viime viikolla näyttely nimeltä Jotain uutta, jotain vanhaa - hääperinteitä ennen ja nyt. Esillä on hääpukuja ja muuta häidenviettoon liittyvää esineistöä eri ajoilta. Jokaiselle tulee nykyään mieleen morsiamen hääpuvusta valkoiset röyhelöt yllä olevan kuvan tapaan, mutta...


...vielä 1800-luvulla väri oli yleensä musta, koska samaa pukua käytettiin juhlapukuna  myöhemminkin. Valkoisen hääpuvun buumin kerrotaan saaneen alkunsa Englannin kuningatar Viktoriasta.

Naimaiässä oleville vielä tiedoksi, että Vanhalinnan Kartanoravintolassa järjestetään tänä iltana klo 17-20 Häätapahtuma, jossa monenlaiset häidenviettoon erikoistuneeet palvelualan yritykset esittäytyvät. Listalta löytyy myös Turun yliopiston kansatieteen oppiaine, jonka opiskelijat olivat osallistuneet näyttelyn tekoon.

1 kommentti:

Hurmioitunut kirjoitti...

Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja näyttää kauniilta! Tuota en tiennytkään että valkoinen hääpukubuumi on syntynyt kuningatar Viktorian myötä. Kovin on juurtunut tiukkaan tämä valkoisen hääpuvun ajatus,vaikka nykyisin uskalletaankin käyttää paljon muitakin värejä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...