sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Vapriikin linnut

Työmatka Vapriikin näyttelyihin osui sikäli harmilliseen kohtaan, että muumiot olivat jo kaikonneet eivätkä terrakottasoturit vielä saapuneet. Muut näyttelyt olivat tuttuja jo useammalta käynniltä, mutta yksi uusi oli tullut, sekin tosin päättyy tänään: Lennossa - Linnut Vapriikissa.


Näyttely oli tehty sekä lapsille että aikuisille, eikä värejä ollut säästelty. Enpä ole mitään näin pirteää vähään aikaan nähnytkään.



Alemmassa kuvassa näkyy "lintutorni", jonne saattoi kiivetä bongaamaan siivekkäitä. Sieltä oli hyvä näkymä myös tähän härpäkkeeseen:


Suurella ritsalla saattoi ammuskella Angry Birds -pelin lintuja kohti possuja. Touhu tempaisi mukaan myös vakavamielisistä aikuisista koostuvan ryhmämme. Näyttelyssä oli toki "oikeitakin" esineitä, tässä porohkat ampumatarvikkeiden kantamiseen lintumetsällä.


Tämä aasinsiltana sille, että Turun museokeskus osallistuu yhdessä Arma Aboan kanssa SKS:n kustantaman metsästysesineistöaiheisen kirjan tuottamiseen. Kirja on tarkoitus julkaista syksyn kirjamessuille, joten palataan asiaan silloin.

Vapriikin hauska lintunäyttely auki siis enää tänään!

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...