lauantai 27. heinäkuuta 2013

Saaren kartano ja Lyckholmi Muuseum

Saaren kartano on kuulunut jo sukupolvien ajan von Rosenien suvulle, ja kuuluu edelleen. Monien Viron kartanoiden tavoin se on rakennettu uudelleen raunioista.


Ja monien kaltaistensa tavoin se on nyt majoitus- ja ravitsemuskäytössä. Itse virkistäydyimme siellä kahvitauon verran.


Von Rosenin vaakunassa on, mitäpä muutakaan kuin ruusuja.


Pihapiirissä olevassa 1700-luvun tallirakennuksessa toimii Lyckholmin museo.


Esineistö ja sen esillepano toi elävästi mieleen suomalaiset kotiseutumuseot.



Samantapaisella loukulla on kärpäsiä pyydystetty Suomenlahden molemmin puolin.


Tämä pömpeli herätti seurueen kansatieteilijöiden huomion. Arvelut mehiläispesästä osoittautuivat oikeiksi.


Omiin silmiini tarttui militaria. Postitorven vieressä olevien kiikareiden kerrottiin olevan ensimmäisestä maailmansodasta.


Päärakennuksessa oli myynnissä kartanon omia tuotteita, mm. vodkaa, jota toki piti ostaa mukaan.

 .

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...