keskiviikko 4. syyskuuta 2013

London Pass

Kesäkauden päämatka suuntautui Lontooseen, jossa oltiin yli viikko. Monenlaisiin nähtävyyksiin käy kortti nimeltä London Pass, jota saa 1, 2, 3 tai 6 päivän versiona sekä aikuisille että lapsille. Koska olimme Lontoossa niinkin pitkään, hankimme ennakkoon 6 päivän versiot. Kortit tulivat postissa ja jokaisen mukana myös pieni kirjanen, johon oli listattu kaikki kohteet ja muut mahdolliset edut alennuksineen jne.

Mitään halpaa lystiä nämä kortit eivät ole, 2 aikuiselle ja 1 lapselle hintaa kertyi euroissa n. 300. Kun jälkeen päin räknäilin missä kaikkialla tuli käytyä, kävi ilmi, että olimme kuitanneet korteilla pääsymaksuja n. 450 euron edestä. Siinä mielessä siis kannatti, mutta tähän päästäkseen täytyy kiertää pari kallista kohdetta (kuninkaalliset palatsit, suuret kirkot, jokiristeily) päivässä, eikä niitä totta puhuen enempää juuri ehdi tai jaksakaan. Itse asiassa tuo kortin käyttöoikeus ei ole rajaton ko. ajan puitteissa, vaan sillä on maksiminsa, esim. aikuisten 6 päivän kortin osalta £480. Sen ylittäminen lienee tosin vaikeaa, kohteiden laajuuden ja etäisyyksienkin vuoksi. Oslon 11 kohteen ennätyksen rikkominen olisi Lontoossa mahdotonta.

Moneen keskeiseen nähtävyyteen kortti ei käy, niitä ovat mm. London Eye ja Madame Tussaud. Joissakin muutoin ilmaisissa kohteissa kortilla voi saada souvenir guide -kirjasen tai audioguide-laitteen käytettäväkseen. Korttiin voi myös yhdistää (melko hintavan) matkakorttiominaisuuden.

Syksyn mittaan blogivisiittejä Englannin kulttuurikohteisiin.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...