tiistai 3. joulukuuta 2013

Oxford (2)

Oxfordin yliopisto koostuu kymmenistä collegeista, joista monet ovat auki yleisölle. Me suuntasimme niistä kuuluisimpaan, Christ Church Collegeen.


Collegen ruokasali oli antanut vaikutteita Harry Potterin opinahjon, Tylypahkan velhokoulun, vastaavaan, eikä asiaa jätetty kävijälle epäselväksi.


Kattaus odottamassa Rohkelikkoja, Luihuisia ja keitä niitä olikaan.


Rakennuksen alakerrassa on tällainenkin nähtävyys: Sir Robert Peelin kääntyminen katolilaisten kansalaisoikeuksien ajajaksi raivostutti jonkun naulaamaan sanat no peel tähän oveen. (Samainen Sir Robert perusti myös poliisivoimat, joiden edustajien lempinimeksi tuli hänen nimestään johdettu bobby.)


Vaikuttavan sisäpihan kautta...


...koukattiin collegen kirkkoon, joka samalla on Oxfordin tuomiokirkko.


Ilmeisesti reformaatio oli tätäkin kirkkoa runnellut, mutta paljon keskiaikaista oli jäljelläkin.


Kuten jo tuli aiemmin mainittua, ritareiden hautamuistomerkit (funeral effigies) antavat tarkan kuvan ajan varusteista.


Sir Robert Danversin haudan kerrottiin olevan konservoinnin kohteena.


Lopuksi voi vielä kertoa että collegella oli oma lahjatavarakauppakin, ja hyvin näytti kauppa käyvän! Edellisviikkoisesta postauksesta varmaan bongasittekin sen viivottimen...

2 kommenttia:

Elämän krestomatia kirjoitti...

On se hassua, että olen ollut niin usein Oxfordissa ja silti olet onnistunut näkemään niin monta sellaista paikkaa, mihin minä puolestani en ole eksynyt :). Sen sijaan Ashmoleanissa käyn aina. Joka kerta.

Kari Hintsala kirjoitti...

Se yllätti miten suosittu matkailukohde Oxford on, turisteja ihan vilisemällä. Onhan siellä jotakuinkin maailman kuuluisin yliopisto, mutta silti...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...