keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kaupunkiarkeologiaa 50 vuotta sitten

Helsingin Sanomien "50 vuotta sitten" -palstalla oli tänään kuva Turusta, ja kuvatekstinä Muinaiskaivaukset alkoivat Stockmannin tontilla Turussa. Ensimmäisiä löytöjä oli vanha kirves, jota opisk. Lasse Laaksonen ja tri Gardberg tutkivat.

Stockmann todellakin suunnitteli tuolloin tontin hankkimista, mutta tavarataloa se ei siihen rakentanut, vaan paikka tunnetaan nykyisin Julininkulmana. Museon vuosikertomus 1964 kertoo seuraavaa:
Vuoden tärkeimmät ja laajimmat tutkimukset suoritettiin ajalla 7.10.-18.11. ns. Julinin tontilla Eerikin- ja Brahenkatujen kulmassa (VI/3/2). Kaivaukset suoritettiin Historiallisen museon toimesta sen jälkeen kun tontin nykyinen omistaja, tri Hans von Rettig ja tontin mahdollinen ostaja, Oy Stockmann Ab, olivat kaivauksia varten lahjoittaneet Muinaistieteelliselle toimikunnalle 8.300 mk. Kaivaustöiden vastaavana suunnittelijana toimi museonjohtaja, tri Gardberg. Paikan päällä johti töitä hum.kand. Lasse Laaksonen. Varsinaisen kaivaustyön suorittajana oli Rakennustoimisto Arvi Ahti Oy, jonka kanssa tehtiin laskutustyösopimus.
Samassa TKHM:n vuosijulkaisu 29-29:ssä (1964-1965) oli myös Gardbergin artikkeli kaivausten tuloksista. Löydöt saivat päänumeron 16291 ja ne luetteloitiin Lasse laaksosen ja konservaattori Reino Mattilan toimesta. Vuonna 1964 oli käytäntönä kirjoittaa esinetiedot konseptiarkeille, jotka myöhemmin sidottiin paksuiksi mustakantisiksi niteiksi. Joskus esine myös piirrettiin kuvauksen yhteyteen, mutta Laaksonen on paitsi piirtänyt, myös värittänyt, ja tulos on hienoimpia näkemiäni manuaalisen aikakauden luettelointeja.




Kaivaukset tuottivat suuren joukon löytöjä, mukaan lukien useita hautauksia, olihan kyseessä Juhana III:n perustaman Pyhän Hengen kirkon alue. Kirveitä ei kuitenkaan löytynyt enempää kuin tuo jo kaivausten alussa esiin noussut. Se sai alanumeron 104 ja koko tunnuksekseen siten 16291:104.


Löytösyvyydeksi on merkitty 55 mm mutta se lienee virhe ja kyseessä on ollut 55 cm, mikä vastaisi kuvassa näkyvän kaivannon syvyyttä.

Kirveen kuuluisi olla nykyään Turun museokeskuksen maalöytövarastossa ja kun asiaa konservaattorilta kysyin, kiikutti hän sen oitis pöydälleni. Eli tässä muinaiskaivausten mediatähti 50 vuoden takaa:


Pyhän Hengen kirkon paikalla on nykyään Pyhän hengen kappeli, ja 1500-luvun lopun kirkon interiööri on, mm. arkeologisiin kaivauksiin perustuen, ennallistettu Futuristic History -hankkeen virtuaalimallina:



.

2 kommenttia:

nina kirjoitti...

Tiedoksi että vielä -80-luvun alussa kaivauskertomukset kirjoitettiin käsin arkeille jotka sitten sidottiin kirjoiksi.Ja kuvat piirrettiin, mutta ehkä eivät olleet yhtä hienoja kuin tuossa yllä olevassa.

Kari Hintsala kirjoitti...

Kun tässä muistelemaan ruvettiin, niin ekat luettelointini tein jo tietsikalla Filemaker-ohjelmalla 1990-luvun alussa. Valmis lomake oli tapana printata arkistoon ja joissain tapauksissa piirrettiin vielä esineen kuva sen taakse. Jotain kehyksentekijän malliaihioita taisin piirrellä koko joukon - pitäisköhän skannata sellainen ihmisten iloksi ja kauhuksi? :-)

No itse asiassa koko museomme luetteloinnin historia olisi muutaman postauksen arvoinen, mutta se kuuluu enemmän tuonne kulperiblogin puolelle.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...