keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Deittiprofiilikuva 1500-luvulta?

Juhana III:n ja Katariina Jagellonican poikaa Sigismundia 19-vuotiaana esittävä muotokuva on esillä Turun linnan päälinnan ns. eteläisessä salissa. Aikoinaan tuo tila toimi yleisökahviona, nykyisin tilauskäytössä, mutta tavallinenkin kävijä pääsee sinne kurkistamaan salin kummastakin päästä kierroksen aikana.

Pari vuotta sitten muotokuvan kiinnitys petti ja maalaus romahti alas, saaden ohessa näkyvän tärskyn. Mutta ei hätää, taidekonservaattorimme on jo aikaa sitten hoivannut Sigismund-paran kuntoon ja taulu on entisellä paikallaan. Alkuperäinen tämä maalaus ei ole, originaali on niinkin kuuluisassa paikassa kuin Galleria degli Uffizi, vaan kyseessä on kauppaneuvos Fredrik von Rettigin omalla kustannuksellaan Firenzessä maalauttama kopio.

Walter von Konowin kirjoittamassa Turun kaupungin historiallisen museon oppaassa vuodelta 1929 kerrotaan maalauksen kohdalla näin:
Alkuperäinen taulu ilman nimimerkkiä on Sigismundin aikuinen taideteos, jonka tohtori G. Upmarkin mukaan luultavasti Joh. Baptista von Uther on maalannut, mikä taiteilija vuodesta 1562 vuoteen 1594 oleskeli Ruotsissa ja varmaan on maalannut useita kuvia kuningas Sigismundista nuorempana. Toht. Upmark arvelee, että taulu lähetettiin ulkomaille kuningas Sigismundin naimapuuhien johdosta.
Naimisiin Sigismund ehti sittemmin kahdesti, ensin Anna Itävaltalaisen kanssa, ja Annan kuoltua tämän sisaren Konstantian kanssa.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...