keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Uusia militariasarjoa (4)

Mitäpä olisi trilogia ilman neljättä osaansa! Brittiläisen Crowood Pressin Europa Militaria -sarja paksumpine Europa Militaria Special -laajennuksineen on sekin ilmestynyt jo parin vuosikymmenen ajan, joten ihan uusista tulokkaista ei tässäkään ole kyse.

En ole tätäkään sarjaa kokonaan kerännyt, sillä siinä on aika uusiakin aiheita, kuten jenkit ja britit Lähi-idän sodissa yms. Vanhemmista ajoista löytyy historianelävöitystä dokumentoimalla koottuja kirjasia roomalaisista, samuraista, Englannin sisällissodasta sekä tietysti Napoleonin sodista ja Amerikan sisällissodasta. Kirjaset ovat melko kuvapainotteisia eikä taustainformaatiota kauheasti ole. Mutta onpahan histel-ihmisten väkertämät vaatteet ja varusteet kuvattu antaumuksella yksityiskohtia myöten.

Esimerkkiopuksena tähän suht tuore nide, viime syksynä ilmestynyt spessu The Medieval Fighting Man - Costume and Equipment 800-1500, joka mukavasti kattaa raon joka oli jäänyt jo 1997 ilmestyneen The Vikings -kirjan ja  vuonna 2000 ilmestyneen myöhäiskeskiajan pukuihin keskittyneen Medieval Military Costume -julkaisun väliin.

Mukavaa näissä kirjoissa on myös se, että kuvitus ei ole kokokaan Englannista, vaan eri puolilta Eurooppaa, usein mm. Saksasta. Keskiaikakirjasen  kannen kuvituksena on muuten usein kopioitu Gjermundbyn kypärä. Syynä suosioon lienee se, että se on Pohjoismaiden ainoa säilynyt viikinkiaikainen kypärä, kuten eräässä toisessa blogissa muistutettiin.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...