maanantai 11. joulukuuta 2017

Skyyttejä Turussa ja Lontoossa


Turun taidemuseossa järjestettiin 1990 niin mieleenjäänyt skyyttien taidetta esittelevä näyttely, että kun nyt syksyllä British Museumissa avautui näyttely Scythians: warriors of ancient Siberia, piti sen näyttelyluettelo tilata oitis vertailtavaksi.

No, epäreiluhan asetelma oli jo lähtökohdiltaankin. BM on toteuttanut Thames&Hudsonin kustantamana niin järkälemäisen tietopaketin ettei turkulaisella läpyskällä paljon mahdollisuuksia ole. Lontoossa on sponsorina toiminut British Petroleum (nykyisin häveliäästi nimellä BP), Turussa tukijoina olivat olleet mm. Casagrande ja Kaarinan Tasopaino Oy.

Kokonaan erilaiset näyttelyt ovat kyseessä siinäkin mielessä että Turussa esillä oli Ukrainan (silloisen "sosialistisen neuvostotasavallan") museoiden esineistöä, Lontoossa taas Pietarin Eremitaasin. Jälkimmäinen käsittää, paitsi jo 1700-luvun alussa kootun ns. Pietari Suuren kokoelman, myös 1800-luvun lopulta lähtien Siperiassa suoritettujen kaivausten löytöjä. Varsinkin tämä käsitää Altaivuoriston kuuluisat Pasyrykin jäähaudat, jotka ryöstettyinäkin ovat säilyttäneet suuret määrät orgaanista materiaalia (tatuoitua ihmisnahkaa ja juustokimpaleita myöten), jonka avulla skyyttien elämään on päästy perehtymään huomattavasti paremmin kuin vain kultaisten kuppien avulla.

Paimentolaisten elämä vaikuttaa olleen "short, nasty and brutish" kuten kuuluisa sanonta kuuluu. Moni haudatuista on kohdannut loppunsa skyyttien (myöhempää sotavasaraa muistuttavasta) sotakirveestä, ja jo ennen sitä ruumis on ollut monenlaistojen vaivojen kurittama. Syövätkään eivät ole nykyihmisen elintasosairauksia vaan niistä kärsittiin jo vuosituhansia sitten. Skyytit myös pössyttelivät kannabista kuumentamalla hampunsiemeniä telttamaisen rakennelman alla ja hengittämällä niistä nousevaa savua. Paha vain että siemenet heitettiin kupariseoksiseen astiaan mikä nosti metallipitoisuudet ruumiissa vaarallisen suuriksi.

Kaiken kaikkiaan BM:n julkaisu käsittelee laajan kirjon paimentolaiskulttuurin materiaalista jäämistöä, vaikkapa sellaista triviaa myöten kuin että jalkineiden pohjatkin oli mielekästä koristella, istuttiinhan teltassa niin että ne muille näkyivät. Itse ajattelin tyytyä tähän katalogiin, lähtemättä Lontooseen, mutta Kaisa Kyläkoski innostui niin että lähti, ja hänen raporttinsa näyttelystä voitte lukea täältä.

Joka tapauksessa Lontoossa ei näe skyyttikulttuurin ehkä kuuluisinta esinettä, Tolstaya Mogilan pektoraalia, joka oli päässyt Turun julkaisun kanteenkin. Monien skyyttien kultaesineiden tavoin se on todennäköisesti naapurikulttuurien kultaseppien valmistama, tässä tapauksessa Mustanmeren pohjoisrannan kreikkalaisten siirtokunnissa asuneiden.

torstai 7. joulukuuta 2017

Luminous Finland 100 Turun linna

Kari Kolan valotaideteokset ovat valaisseet mm. Näsinneulan, Olavinlinnan ja Saanatunturin. Itsenäisyyspäivänä ja sen aattona oli Turun linnan vuoro. Olimme paikalla heti tiistaina. Esilinnan etuseinälle heijastui eläimiä Suomen luonnosta.




Esilinnan pihalla loistivat erivriset valot linnan kaikista ikkunoista.


Niin myös päälinnan pihalla.



Käynti länsiipäädystä oli siinä vaiheessa estetty, joten palasimme puistoon ja lähdimme kiertämään linnaa.


Etelän- eli joenpuoleisella sivulla sopivasti alkanut lumisade heijastui hienosti valonheitinten valokaarista.




Päälinnan seinälle oli heijstettu jotain josta en oikein saanut selvää.


Länsipäädyn pohjoipuoli on remontissa ja muuria kuvaavan peiton suojassa. Täällä taas tunnisti linnut ym. luontoaiheet.


Olin jo aiemmin kiertänyt linnan sisältä ja ottanut muutaman kuvan tiloista jotka ulos suunnattujen valonheitinten ansiosta näyttäytyivä kirjaimellisesti uudessa valossa, kuten päälinnan Keskiaikainen kuninkaansali...


Nunnakappeli...


ja Kirjurintupa.


Esilinnan Brahensali.


Tällaisia lamppuja linnan ikkunoihin oli tuotu herra ties miten monta kappaletta.




Onneksi tuli käytyä jo tiistaina, sillä keskiviikkona tapahtuma sai aikaan Turun historian suurimman liikenneruuhkan.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Suomi 100 - blogisti 55


Niin ne vuodet vierii, kuten tavataan sanoa. Ilmeisesti pitäisi tuntea itsensä vanhaksi kun on syntynyt joskus noottikriisin jälkimainingeissa, ja museoduunissakin tullut oltua jo silloin kun nykyisistä työtovereista nuorimmat olivat vielä päiväkoti-iässä.

Vaan eipä tunneta vaan nostetaan malja 100-vuotiaalle Suomelle! Kuvituksena Turun museokeskuksen kokoelmista Suomen leijonalippu vuodelta 1917, sinivalkoisen lipunhan saimme vasta seuraavana vuonna.

tiistai 5. joulukuuta 2017

Uutta Finnassa (vko 48/2017)

Viikon saldo 35 esinettä, ja tällä kertaa aloitetaan kokoelmien uusista tulokkaista, kuten lasten keinutuolista 1900-luvun taitteesta...


ja 1920-luvun juhlaleningistä kivihiilipaljetteineen.


Taivassalon Grönroosin kaupasta on tällä kertaa mukana kaikenlaista kalastukseen liittyvää.






Kovemmasta tavarasta lopuksi apteekin spriipuhalluslamppu...


ja inhalaatiokoje...


ja sokerina pohjalla Guernicassa valmistettu Astra M300 -pistooli suojeluskuntatunnuksin.

.

maanantai 4. joulukuuta 2017

Viipurin hopeat

Suomen kaupunkien hopeaseppien tuotannosta on tähän mennessä ilmestynyt julkaisut ainakin Jyväskylän (1990), Oulun (1996) ja tietysti Turun (2005) osalta, joista viimeksi mainittuun liittynyttä näyttelyä Hohda hopea olin itsekin tekemässä.

Nyt oli sarja täydentynyt, kun museon käsikirjaston uutuushyllyyn oli viime viikolla ilmestynyt Marketta Tammisen Viipurin hopeat - hopeasepäntyötä ja kulttuurihistoriaa (SKS 2017). Viipurin vaiheet poikkeavat muista maintuista kaupungeista, joutuihan se eroon muusta Suomesta vuosiksi 1710-1812 ja taas vuodesta 1940 eteenpäin, mutta monella tapaa tuttuja esinemuotojahan tässä taas käydään läpi.

Komeiden esinekuvien kera käydään läpi viipurilaismestareiden tuotantoa halki vuosisatojen, joista 1600-luku ilmeisesti oli se loistokkain: suurvaltakaudella itäraja oli turvallisen kaukana ja varakasta ostajakuntaa riitti. Varsinaisesti ainoa uusi tutkimustulos lienee se, että aiemmin Johan Grummelierin nimiin pannut esineet ovat itse asiassa Sven Fabritiuksen valmistamia - virhe juontaa jo Thyra Borgin hopeatutkimukseen 1930-luvulla.

Alaotsikon viittaus kulttuurihistoriaan viittaa esinemuotojen kehittymiseen eri käyttötarkoituksiin, ja onkin tämänkaltaisessa julkaisussa välttämätöntä. Museoammattilaiselle aiheessa ei paljon uutta ole, tosin ensimmäisen kerran luin pilkkumin (ruots. spilkum, saks. Spülkum) tarkoittavan nimenomaan teekuppien huuhtaisuun tarkoitettua vesiastiaa. Joskus olisi ollut tarpeen selittää enemmänkin: mikä on esim. s. 33 esiintyvä ripityslipas?

Lopussa on tavanomaisten leimakuvien lisäksi viipurilaiskultaseppien luettelo, joka monien tekijöiden osalta laajenee mielenkiintoisiksi pienoiselämäkerroiksi.

tiistai 28. marraskuuta 2017

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Lake Keitele


Tunnustan että minulta on mennyt ohi sekä Gallen-Kallelan Lontoon National Galleryssä olevan Keitele-maalauksen olemassaolo, että sen siellä saama suuri suosio. Edellinen kävi ilmi eräästä taideväärennöksiä koskevasta radio-ohjelmasta, ja kun asiaan asiaan paneutui, kävi ilmi että National Galleryssä on avautunut 15.11. Lake Keitele: A Vision of Finland, NG:n ensimmäinen Suomen taiteelle omistettu näyttely ja osa Suomi 100 -juhlavuotta. Mukana ovat kaikki neljä Keiteleen versiota ja muitakin Gallen-Kallelan teoksia. Näyttely on esillä 4.2.2018 saakka, mikä vinkiksi Lontooseen talven aikana piipahtaville.

Youtubessa teosta tulkitsee museon oma kuraattori...




ja tässä "Collections Information Manager", miten tuo sitten pitäisikään kääntää.



Tässä teoksen äärellä fiilistelee Van Gogh -museon edustaja.



Onpahan teos saanut kuulun luontoäänten nauhoittajan Chris Watsonin Keiteleen rannoille.



Liekö saksanopintojen vaikutusta että teoksen nimi joskus ääntyy "leik kaitele".

torstai 23. marraskuuta 2017

Uutta Finnassa (vko 46/2017)

Myös edellisviikon 50 esineen saldo näyttää koostuvan pääasiassa Grönroosin kaupan esineistöstä.






Viimeinen purkki sisältää Karjala-mentholkaramelleja.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Arktisen henki

Kansallismuseon näyttely Arktisen henki on esillä enää vuoden loppuun. Mukana on Kulttuurien museon kuuluisan Alaska-museon esineitä, mutta pääasiassa on kyse Markku Lehmuskallion 1980-1990-luvuilla hankkimasta nykytaiteesta.


Vitriinit ovat ikään kuin jäätyneitä ikkunoita joihin on puhaltamalla sulatettu aukko katsomista varten.



Mielenkiintoista esineistöä, vaikka täytyypä tunnustaa etten näiden päälle paljon ymmärrä. Niin kait lienee että alkuperäiskansojen taiteessa, nykytaiteessakaan, eläin ei koskaan ole vain osa luontoa vaan tavalla tai toisella mytologinen olento.










Kajakki oli varsin vaikuttava...


samoin kuin tämä hyvin ilmeikäs naamio.


Näyttely on esillä Kansallismuseon pop up -näyttelytilassa, jonne on vapaa pääsy.

Valokuvanäyttely Julkinen ja kätketty Suomi on puolestaan avoinna 18.1.2018 saakka.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...