keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Rakveren kirkkoja

Kolminaisuuden kirkko oli heti kylpylähotellimme takana, minkä yhteiskuva vesiliukumäen kanssa todistaa.


Kirkko on Virumaan vanhimpia, jo 1400-luvun alusta, Liivinmaan sodan ja suuren Pohjan sodan kahinoissa tuhottu ja uudelleen rakennettu. Nykyinen, Viron kirkoille tuupillinen kapea koreka torni on vuodelta 1852 ja nousee 62 metrin korkeuteen.

Kirkon sisäänkäynti on Pikk eli pitkäkadun puolelta. Kirkon molemmissä päädyissä on kellotaulu, mitä harvemmin näkee.


Kirkonvireinen Mikaelin kesäkahvila odoteli vielä ymmärrettävistä syistä avautumistaan.


Kirkkomaalla...


häämötti muistoristi...


jonka laatta kertoi kirkkotarhan olleen kaupungin ja pitäjän tavallisen rahvaan "maatumispaikka" vuodesta (?) 1773.


Kirkkomaalla möllötti myös tällainen muistokivi, jonka tekstistä en sitten saanut enää mitään selvää.


Jumalanäidin syntymän kirkko perustettiin Nikolai I:n ja pyhän synodin toimesta kauppiaista, virkamiehistä ja sotilaista koostuneelle Rakveren ortodoksiväestölle 1839. Rakennuksen nykyinen ulkoasu on 1900-luvun taitteesta.


Kirkossa on myös Rakveren oman marttyyrin ja pyhimyksen jäännökset. Rykmentinpappi Sergei Florinski teloitettiin Viron työkansan kommuunin lyhyeksi jäneen punaisen terrorin aikana 30. joulukuuta 1918. Vuonna 2003 hänet julistettiin pyhäksi, ja ruumis siirrettiin kirkkoon.

Kirkossa käydessäni siellä vietettiin jotain pitkäperjantain palveluksista.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...