torstai 21. syyskuuta 2017

Musée Royal de l’Armée et d’Histoire Militaire (3)

Ensimmäisen maailmansodan osio kiinnosti jo sodan 100-vuotissyklin vuoksi. Tänä vuonnahan tuli vuosisata täyteen Belgian Flanderissa käydystä Ypresin kolmannesta eli ehkä paremmin Passchendaelen taistelusta. Näytteillä oli, tottakai, tykkejä, jotka niin hallitsivat tätä sotaa.




Varhaisia panssarivaunuja, maailmansodan innovaatio.




Roikkuipa katossa Punaisen paronin kolmitaso-Fokkerin kopiokin.


Ja ilmavaara merkitsi tietysti ilmatorjunnan kehittämistä.



Erityisen kiinnostavia olivat hallin seinustalla olevat pukuvitriinit, joissa olivat edustettuina Kreikkaa ja Bulgariaa lukuun ottamatta kaikki sotaan osallistuneen armeijat.


Ranskalaisia.


Japanilaissotilas ei järin japanilaiselta näyttänyt.


Siamin (Thaimaan) siirtoarmeija ehti hädin tuskin sotaan mukaan, mutta niinpä jäivät tappiotkin 19 mieheen.


Portugalilaiset lähettivät ympärysvaltojen riveihin länsirintamalle kaksi divisioonaa, ja osallistuivat taisteluihin Afrikassa. Kypärämalli oli lähinnä brittiläinen mutta omintakeisesti profiloitu.


Italialaisia hattuja...


ja brittiläisiä kypäriä.


Serbian armeijan sotilaita.


Saksalainen sotilas ja käärinliina...


sekä hautaamista varten valmis ruumis. Harvinaista realismia.


Saksalaisilta oli myös kuuluisia pickelhaubeja...


ja poliisien ym. kauluslevyjä.


Mistä syystä kokoelmiin kuului näinkin paljon (niitä oli velä toinenkin vitriini) britiarmeijan rumpuja, en osaa sanoa.


Erikoisvarustelua sirpaleita...


ja kaasua vastaan.


Maailmansota-osion yhteydessä on myös pieni osasto Venäjän keisarilliselle armeijalle.




Sen suomalaisittain kiinnostavimmassa vitriinissä on C.G.E. Mannerheimille kuulunut keisarillisen kaartin ulaanirykmentin sotilaspukuja ja satulavaate...


sekä kenraalimajurin olkalaatat.

.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...